Kuvatauko

Tänään meillä on rapsuteltu paljon, piipitelty ja torkuttu yhdessä. Olen viettänyt linnun kanssa suloista toipilaspäivää, katseltiin piirrettyjä ja nukuttiin päiväunet, ja mikä parasta pikkuinen on saanut olla koko päivän ulkona häkistä (sisällä käytiin syömässä vain päivän maissi- ja vitamiiniannokset).

Alkava sulkasato näkyy yhä selvemmin: lattioille on ripoteltu vaaleita höytyviä, jotka pyörivät ympäriinsä kun niiden ohi kävelee tai lentää. Rapsuja antaessa täytyy varoa poskissa ja töyhdön alueella kasvavia sulkatuppia, joita tuntuu olevan päivä päivältä enemmän. Osa tosin on jo avautunut, ja etenkin töyhtö on saanut hurjasti lisää volyymia. Ajattelin piakkoin ottaa vertailukuvan, jotta muutokselle saadaan todisteita. :) Tänään en kuitenkaan jaksanut hyöriä kameran kanssa, sillä linnun puuhien seurailussa oli tarpeeksi tekemistä.

Nabla alkaa olla todella kesy ja hellyydenkipeä. Se pörhistää niskahöyhenensä sormienkin rapsuteltavaksi ja tunkee vähän välistä kädelle tai olkapäälle istumaan. Samalla kun iloitsemme siitä raukean onnellisesta ilmeestä, joka seuraa rapsutuksia, alkaa tuntua pahalta, ettei linnulla ei ole omanlaistaan seuraa. Miten paljon parempi toisen neitsikan nokka olisikaan sukimaan pieniä niskahöyheniä kuin meidän kömpelöt sormemme. :(

Niinpä täällä ollaan mietitty ja pohdittu eri vaihtoehtoja lintukumppanin hankinnalle, mutta suurin kysymysmerkki on edelleen, milloin? Tämän vuoden puolella kyllä, mutta mutta..

Nenärapsuttelua

Sukimisen ohessa pieni rupesi kerjäämään rapsuja. Sormilla ei saa vielä koskea, mutta nenä ilmeisesti käy paremmin kuin hyvin.



Epäedustava ulkonäkö johtuu mökkiviikonlopusta, mutta tämä hetki piti saada ikuistettua.

Herneenversoja ja höyheniä

Pieni perhosemme täyttää pian neljä kuukautta ja sulkasato näyttää tekevän tuloaan. Tällä viikolla untuvia ja höyheniä on lennellyt ympäriinsä tihenevään tahtiin, mutta onneksi eläinkeskuksesta toimitettiin tilatut tuotteet nopeasti ja pääsimme aloittamaan erityisesti sulkasatoa varten tarkoitetun vitamiinikuurin antamisen. Vähän jo jännittää, kuinka resuiseksi lintu muuttuu, miten paljon sen sulkien väri vaalenee ja kuinka pitkänä töyhtö kasvaa takaisin. (Olen melko varma, että töytö on jo nyt muutaman millin pidempi kuin pari kuukautta sitten. Ainakin se on komean näköinen ja alkaa vähän kaartuakin.) Alla vielä kuva tämänhetkisestä sulkapuvusta.



Pieniä arkisia huomioita:

* Kuivattujen herneiden kasvu on ihmeellinen asia. Ne ilmestyvät kuin tyhjästä ja venyvät pituutta hirveää vauhtia. Jostain syystä kotikasvatetut versot eivät kuitenkaan tee kauppansa yhtä hyvin kuin kaupasta ostetut. :D

* Suihkusta nauttiva lintu on ihanaa katseltavaa. Suihkun jälkeen lintu lentää fläp fläp fläp kunnes kuivuu.

* Linnun lelut ja tarvikkeet valtaavat vähitellen koko asunnon: makuuhuoneen katossa on rengas, oviaukossa narutikkaat, tietokoneen vieressä herkkusäilytysrasia ja vessapaperirulla, olohuoneen pöydällä kilinälelu ja tuoreruokavarras jne. Eikä kuitenkaan haittaa yhtään, vaikka välillä kolauttaa päänsä oviaukon tikkaisiin tai ruokaan lentää muutama untuva.



Vaikka kaikki on suurimmalta osalta hyvin, pieniltä ongelmilta ei olla vältytty:

* Viisas lintu on huomannut, ettei ihminen lähde pois sen luota, jos istahtaa ihmisen päähän. Vahingosta viisastuneena olemme ruvenneet tekemään huoneestapoistumisharjoituksia, joissa liikumme hieman ovelle päin ja palaamme kehumaan orrella rauhallisesti istuvaa lintua herkkujen kera. Tähän voisi liittää myös sen, että opettaisi linnun odottamaan rauhassa orrella. Toivottavasti tuo oppisi pian, ettei oven suuntaan kävely tarkoita joka kerta sitä, että se joutuu jäämään yksin.

* Jostain syystä Nabla suhtautuu veden vaihtamiseen kovin negatiivisesti. Se on päässyt pari kertaa sähähtämään liikkuvalle vesikipolle, ja nyt ollaankin todella huolellisia, että vesi vaihdetaan vain kun lintu on toisella orrella. Tähän(kin) on suunnitteilla ratkaisuksi rauhallisen orrella istumisen opettelu.

Kylpyaika

Luottamusta

Kuukausi kotona

Triu triit dapadapadapa kviik!

Nablan laulutaidot ja -into kasvavat päivä päivältä: tänä sunnuntaiaamuna se on luritellut jo tunnin verran lähes taukoamatta ja äänten monipuolisuuskin on lisääntynyt kiitettävästi. Aamulla heräämisaikaan läheiseen koivuun oli majoittunut peipponen sirkuttamaan, ja Nabla keskeytti joka kerta oman laulunsa kuunnellakseen, mitä ikkunalasin toisella puolella laulettiin. Se myös vastaili peipolle ja yritti huudella kutsuhuutoa, mutta typerä luonnonlintu ei ymmärtänyt vaan veisasi omaa sävelmäänsä muusta välittämättä. :D Lokeista Nabla sen sijaan ei välitä. Niitä on täällä todella paljon, ja kun lokki aloittaa huutonsa, Nabla jähmettyy ja nostaa töyhtönsä pystyyn hyvin tyrmistyneen näköisenä. Toivottavasti se ottaa oppia ennemmin peipposesta kuin lokeista tai variksista.

Tarjosin tänään ensimmäistä kertaa tuoreruokaa (maissia ja parsakaalia) kiposta, jonka ripustin siemenkipon viereen. Ilmeisesti paikka ja kippo olivat hyvä idea, sillä eilen hylkäystuomion saanut maissikin alkoi maistua, kun sitä oli helppo natustaa siementen syönnin sivussa. Parsakaalin palat Nabla tosin heitti lattialle, oletettavasti maissi oli niin paljon parempaa tänään, että tylsät parsakaalit piti raivata tieltä.

Ripustin aamulla "herkkuorren" viereen parsakaalituppojen lisäksi herneenversoja, ja orrella istunut pienokainen kipitti kaula ojossa versojen kimppuun ennen kuin ehdin kiinnittää niitä häkin verkkoon. Annoin käden jäädä paikoilleen, ja Nabla popsi koko verson sormistani viimeistä palasta myöten - kokeili nokalla hieman sormeakin, kun hernekasvi pääsi loppumaan. <3

Tiu tiu!